skip to Main Content
Hyvää Joulua!

Vuosi lähenee loppuaan ja pian on aika rauhoittua joulun viettoon. Kiireinen vuosi hankkeessamme piti sisällään muun muassa yhteiskehittämistä ja uuden, kehittämämme kokeilutoiminnan juurruttamista. Kesäkuussa oli aika väliseminaarille, jossa kokosimme yhteen hankkeen siihenastisia tuloksia ja julkaisimme neljän kaupungin yhteisvoimin uudet nopeiden kokeilujen haasteet syksylle. Kokeilutoiminta onkin levinnyt osahankkeiden myötä laajasti eri osahankekaupunkeihin ja voimme jo tässä vaiheessa todeta, että olemme onnistuneet tavoitteessamme avata kouluja kokeilualustoiksi yrityksille.

Yksi vuoden isoimmista panostuksista oli yrityksille järjestetty kansainvälistymismatka Piilaaksoon lokakuun alussa. Matkasta saatu palaute oli positiivista ja kerätyn palautteen perusteella vaikuttaa siltä, että onnistuimme toimimaan ovenavaajina edtech-yrityksille matkan myötä. Kuulemme varmasti matkan vaikutuksista vielä lisää myöhemmin.

Ensi vuonna alamme koota hankkeen tuloksia ja oppeja yhteen. Samalla jatkamme kuitenkin kokeilutoimintaa ja muuta yhteiskehittämistä sekä yritysvalmennuksia ja muita mahdollisuuksia yrityksille. Sitä ennen on kuitenkin aika hiljentyä joulun viettoon.

Koko hanketiimi toivottaa hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle!

Back To Top