skip to Main Content
Breikkeri Junior – Liikuttaa Lapsia

Happia Oy julkaisi elokuussa 2017 Breikkeri –verkkopalvelun alakouluille. Helmikuussa 2018 tuotteesta julkaistiin varhaiskasvatukseen oma versio Breikkeri Junior. Verkkopalvelu toimii liikkeen ja leikin laaja-alaisena oppimisen välineenä.

6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt –hanke Turussa julkaisi syksyllä 2018 yrityksille suunnattuja haasteita, joista yksi kohdentui suoraan varhaiskasvatukseen. Haasteessa haluttiin selvittää, miten liikuntateknologiaa voitaisiin hyödyntää alle kouluikäisten lasten kanssa ja toteuttajaksi valikoitui Happia Oy.

Breikkeri junior oli keväällä 2019 käytössä Yli-Maarian päiväkodissa. Tavoitteena oli kehittää verkkopalvelusta laadukas, varhaiskasvatuksen tarpeita tukeva palvelu. Yhteisen kokeilun avulla mukaan saatiin varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja lapsia pienistä isoihin päiväkotilaisiin. Happia Oy:n Sanna Virtanen kävi kouluttamassa päiväkodin henkilökuntaa Breikkeri Juniorin käyttöön ja pitkin kokeilua päiväkodin ryhmät ja Sanna pitivät yhteyttä muun muassa Skypen välityksellä. Palautetta ja kehitysideoita kerättiin suullisesti keskustellen, kirjallisesti sähköpostilla ja lopuksi palautelomakkeilla jatkokehittelyä varten.

Breikkerissä seikkailee neljä hahmoa, ”ömppiä”, joilla jokaisella on omat erityiset piirteensä ja vahvuutensa. Yhteiskehittämisen kautta verkkopalveluun saatiin muun muassa uusia tehtäviä sekä oheismateriaalia, kuten lorujulisteita. Ömpit lähtivät kokeilun myötä elämään omaa elämäänsä päiväkodilla ja niiden ympärille rakentui monenlaista tekemistä (projektioppiminen), kuten sadutusta ja omien ömppien suunnittelua.

– Meille oli tärkeää osallistaa kehittämiseen mukaan niin arjessa toimivat ammattilaiset kuin lapsetkin. Ilolla otimme etäyhteyksiä päiväkotiin ja harjoittelimme samalla lasten kanssa digitaitoja videopuhelujen avulla. Suunnittelimme ja kokeilimme tehtäviä yhdessä ja nyt kevään kehittämisen tuloksia on siirretty Breikkeri Junioriin kaikkien käyttäjien hyödyksi. Yhteistyö oli sujuvaa ja innostavaa. Kiitos 6Aika -hankkeelle ja Yli-Maarian päiväkodille, kiittelee Happia Oy:n toimitusjohtaja ja ömppien ”äiti” Sanna Virtanen.

 

Back To Top