skip to Main Content

Hanke on päättynyt 30.11.2020. Sivustoa ei enää päivitetä.


Tampere

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt Tampereella

Tampereen osahankkeessa keskeisessä osassa ovat vastikkeettomat yhteiskehittämiskokeilut yritysten ja koulujen välillä. Kokeiluissa yritykset pääsevät testaamaan tuotteitaan oikeassa kouluympäristössä ja saavat arvokasta palautetta suoraan käytännön tilanteista. Oppilaitosten väki taas pääsee perehtymään opetusteknologian uusimpiin virtauksiin ja kehittämään entistä parempaa pedagogiikkaa.

Mukana ovat kaikki kouluasteet: Varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus. Tampereen ammattikorkeakoulu on myös mukana omalla osahankkeellaan. Vuoreksen kouluun (vuosiluokat 1-9) avattu Koklaamo on Living Lab -ympäristö, jossa opetusteknologiaa kehittävät yritykset voivat testata tuotteitaan ja toteuttaa kehittämisprojekteja.

Yhteiskehittämistä on tehty jo yli 30 yrityksen kanssa, ja niistä saadut tulokset ovat auttaneet yrityksiä kehittämään tuotteidensa markkina-arvoa. Lisäksi älykkäästä tilojen seurannasta tehdyn pilottikokeilun avulla saatiin arvokasta tietoa siitä, kuinka sensoridatan avulla voidaan tehostaa oppilaitosten tilankäyttöä ja mitata tilojen ominaisuuksia. Olemme myös järjestäneet yrityksille ja oppilaitoksille työpajoja ja verkostoitumistapahtumia, joissa on kehitetty yhteiskehittämisen mallia sekä oppimisen digitaalista ekosysteemiä. Tavoitteenamme onkin vakiinnuttaa Tampereelle yhteisesti sovitut käytänteet siitä, kuinka yritysyhteistyötä toteutetaan kun hanke päättyy.

Ajankohtaista

Yritysyhteistyö

Tähän mennessä kokeiluissamme on ollut mukana jo yli 30 yritystä. Klikkaamalla logoja pääset lukemaan lisää yhteistyöstämme!

Ota yhteyttä

HELSINKI

Anna Rantapero-Laine

Erityisasiantuntija
anna.rantapero-laine@hel.fi

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

Marja Keränen

Lehtori
marja.keranen@tuni.fi

TAMPEREEN KAUPUNKI,
Perusopetus ja varhaiskasvatus

Harri Jurvela

Kehittämispäällikkö
harri.jurvela@tampere.fi

TAMPEREEN KAUPUNKI,
Lukiokoulutus

Jorma Suonio

Lukiokoulutuksen johtaja
jorma.suonio@tampere.fi

TAMPEREEN KAUPUNKI, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu

Tuula Hoivala

Kehitysjohtaja
tuula.hoivala@tampere.fi

TURUN AMMATTIKORKEAKOULU

Rauli Lautkankare

Lehtori
rauli.lautkankare@turkuamk.fi

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

Johanna Pihlajamaa

Lehtori
johanna.pihlajamaa@oamk.fi

ESPOO

Harri Luttinen

Digikehittämispäällikkö
harri.luttinen@espoo.fi

FORUM VIRIUM HELSINKI

Matti Hämäläinen

Projektipäällikkö
matti.hamalainen@forumvirium.fi

TURKU

Projektitoimisto

sivistystoimiala.projektitoimisto@turku.fi

OULU

Anne Koskela

Projektipäällikkö
anne.koskela@ouka.fi

Seuraa somessa #oppimisenuusiaika:

facebooktwitterlinkedin
Back To Top